kesätyö

Kesätyöpaikka on monelle ensimmäinen kosketus työelämään ja kokemus työyhteisöstä. Harvemmin tullaan ajatelleeksi, että jonkinlaiset jäljet se jättää jokaiseen ja kokemukset kummittelevat pitkään asenteissa ja ennakkoluuloissa.

Omat kokemukset kesätöistä ja kesätyöläisistä ovat jo reilun neljän vuosikymmenen ajalta, ensin itse niissä hommissa ja sittemmin omassa työyhteisössä ja myöhemmin työnantajan edustajana, eli pomona.

Silloin kun itse olin siinä iässä, kuusikymmenluvun alkuvuosina, että kesätyön hankkiminen oli ajankohtaista, ne tavallisimmat paikat Helsingissä olivat hautausmaat ja rakennustyömaat.

Töitä löytyi sen kummemmin hakematta, melkein ilmoitusasia : "tulin nyt teille kesäksi hommiin". Roolijakokin oli harvinaisen selvä, tytöt menivät siistimään hautausmaita yhden markan ja kymmenen pennin tuntipalkalla ja pojat rakennuksille kanniskelemaan laudanpätkiä vähän reilun kahden markan tuntipalkalla. Samalla kun tienattiin taskurahoja opittiin että on erikseen naisten töitä ja miesten töitä ja niistä maksetaan erilaista palkkaa. Tämä selvä järjestys oli voimassa vielä vuosikausia jälkeenpäinkin, nyttemmin se on jo jonkinverran samentunut.

Kun on eletty taloudellisesti ahtaampia aikoja, taantumia, ja firmoilla on ollut tarve pihistellä, niin yleensä ensimmäisenä sen ovat saaneet nahoissaan tuntea siivoojat ja kesätyöläiset. Välillä oli useitakin vuosia kun koululaisille ja opiskelijoille ei tahtonut löytyä minkäänlaista hommaa loma-ajaksi oli sitten kyse taskurahojen tienaamisesta tai jopa pakollisesta työharjoittelusta. Ja kun on puutetta, alkavat myös lieveilmiöt näkyä. Kesätyöpaikkojen jaossa ensimmäisenä alkaa rehottaa oligarkia, pomon serkunpoikakin ohittaa jonossa toimistovirkailijan tyttären ...


Työelämän pelisäännöt

Monelle kesätyöpaikka on ensimmäinen kokemus siitä millaiset pelisäännöt ovat työelämässä voimassa ja mikä merkitys on sillä, miten tulee toimeen työyhteisönsä muiden jäsenten kanssa.

Ei ole mitenkään yhdentekevää millaisiksi nämä ensikokemukset muodostuvat. Monesti unohdetaan, että tulokkaalle ei ole mitenkään itsestään selvää mitä vaaditaan ja mitä sallitaan. Useimmat aloittavat isoilla odotuksilla, jotkut jopa hieman pelonsekaisin tuntein. Jos työn ohjaus, opastus ja seuranta ovat vain välttämättömäksi pahaksi koettu riesa, josta laistetaan aina tilaisuuden tullen, niin tulokkaan kokemukset ovat vähintäänkin hämmentäviä ja työn tulokset kyseenalaisia.


Ilman kannustusta ja palutetta opit jäävät saamatta ja elellään luulojen varassa, mahdollisesti syyllistytään vielä uskomaan, että kaikki töppäykset johtuvat kesäheikin taitamattomuudesta ja tohelluksista.

Panostaa pitäisi vielä rekrytoinnin jälkeenkin, ettei kävisi niin kuin eräässä firmassa, jossa kesäapulaisen kokemukset innoittivat hänet kirjoittamaan wc:n seinään mietelmänsä viimeisenä työpäivänään:

PPPP - never again :

Paska firma ,
Paska porukka,
Paska duuni ,
Paska palkka ,

maailma tarvitsee paskaa, minä en,
ei koskaan enää EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII

kesäkissa vai mikä ?

Tuohon mökinkulmalle ilmestyi aamulla tarkkailija. Mistä, sitä ei huomannut kukaan, se tuli äänettömästi niinkuin kissoilla on tapana. Istui vaan siinä liikkumatta ja seurasi valppaasti puuhastelujani pihalla. Sitten se oli hävinnyt yhtä huomaamattomasti kuin ilmestyikin.

Sama toistui iltapäivällä. Lähestymisyritykseni ei onnistunut, viisi metriä näytti olevan se turvaväli jota lähemmäksi ei ollut asiaa.

Sama leikki jatkui seuraavana päivänä, eikä tarjoamani silakkalautasellinen ja vesikippo näyttäneet kiinostavan millään tavalla. Lokit kävivät hetken päästä putsaamassa 'pitopöydän'.

Omat kokemukseni kissoista ja niiden tavoista ovat melko olemattomia, niinpä kyselin asiasta verkkoyhteisössä, jossa tiedän olevan paljon 'kissaihmisiä'. Hellyyttävän näköinen veijari sai sympatiaa ja minä koko joukon hyviä toimintaohjeita :

"... voi pientä, siinpäs taas yksi hylätty pikkuinen , laita sille vaikka seitä sulatettuna pieniksi paloiteltuna, ja raikasta vettä ..."

"Vie paikkaan jossa kissa tykkää istuskella ja tarkkailla kuppi vettä ja kissan kuivamuonaa, jospa uskaltautuu syömään omia aikojaan...."

"...jos ruoka alkaa kelpaamaan niin silloin voi olla huolissaan..."

"Jos et aijo pitää ihailijaasi,älä vain ala sitä ruokkia,se on varmasti jonkuin lemmikki, kun on kerran terveen näköinen ..."

Samanhenkisiä ohjeita ja arvioita tilanteesta tuli tosi runsaasti, monet välittävät. Hauskin ja mieltä elähdyttävin oli seuraava, joka varmasti oli vitsinä kirjoitettu ja sellaiseksi tarkoitettu luettavankin, mutta kuitenkin sai mielikuvituksen hetkeksi ihan huimille harhapoluille:

"Luulen että hän on reinkarnaatio jostain nuoruuden rakastetustasi, tulee ihailemaan sinua kaukaa, kokeilepas kutsua jollakin nimellä häntä, mitä siitä seuraisi, pötkisikö pakoon vai tulisiko viereesi"

... ja niinpä istuskelin illan pihakeinussa maanitellen ja huhuillen tyttöjen nimiä senkuin vain ikinä muistin, ei tehonnut eikä tärpännyt. Vähitellen alkoivat ajatukset kallistua sen synkemmän vaihtoehdon suuntaan:

"Oliskohan kesäkissasta kyse, perskules että tekisi mieli tehdä jotakin hyvin ilkeää ihmisille jotka ottaa kesäkisuja..."

Tällä tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu.

Josefiina, tuo tarkkailija, olikin etsintäkuulutettu karkulainen, läheisessä pienvenesatamassa veneestä loikannut seikkailija, jota etsittiin vähän väärästä suunnasta. Kun tieto ja kuva tästä meidän kulmille ilmestyneestä tulokkaasta levisi oikeaan suuntaan, niin juttu olikin nopeasti selvitetty. Pari tuntia sitten isäntäväen vene kurvasi laiturimme päähän ja samalla Josefiina tulla köpötti jostain puskien varjoista suoraan laiturille ja hyppäsi muina miehinä veneeseen ihan niinkuin olisi taksin tilannut ...

Tällä kertaa näin, mutta tapaus pisti taas miettimään niiden satojen kesäkissojen kohtaloa, hylkäämisten sesonkiaika on taas käsillä ...

murhaturisti bongailee - tapahtumapaikat nyt

"Eerikin- ja Aabrahaminkadun kulmassa sijaitseva linnamainen jugend-talo ..."

Näin määritelee Outi Pakkanen "Korttelin kuningattaren" tapahtumien keskipisteen, päähenkilöiden asuinpaikan. Paikka on todellinen, niinkuin Pakkasen kirjoissa yleensä, ja murhaturistille helposti löydettävissä Helsingin kantakaupungin alueella.


Itse taloa kuvataan seuraavasti :

"Rakennus tosiaan sai ennen pitkää uuden värin : vuosikymmenten kuluessa tummunut harmaa ja rumasti lohkeillut rappaus vaihtui alkuperäiseksi jugend-vihreäksi, joka korosti oikeaoppisesti kulmaerkkerin pyöreyttä ja katolla kohoavaa suippokattoista tornia."

Bongari saattaa havaita talon säilyneen kuvatun näköisenä vaikka kirjan kirjoittamisesta on vierähtänyt jo viisitoista vuotta. Pesula Lumikki sen sijaan on jo siirtynyt paremmille liikepaikoille ja tehnyt tilaa Paitakulmalle.


"Kalevankadun Mr. Pickwick Pub oli valokuvaaja Mikko Virtasen kodin jatke - tai toinen olohuone, miten vain asian halusi ilmaista. Paitsi ettei miehellä varsinaista olohuonetta ollutkaan."

Kalevankatu 51 kapakka on edelleen olemassa, nimi vaan on taas kertaalleen vaihtunut Kalevan Krouviksi, asiakkaat taitavat olla entisiä.
__________

Vuonna 1995 ilmestynyt Korttelin kuningatar on Suomen murhakuningattaren, Outi Pakkasen, taattua laatua. Graafikko Anna Laine havaitsee Eerikinkadun ja Abrahaminkadun kulmassa sijaitsevan jugend-kerrostalon asukastaulussa kolme tuttua nimeä. Talossa asuvat omissa asunnoissaan Annan entinen luokkatoveri Salla Lappi, tämän sisar, ex-valokuvamalli Inari Lappi, ja sisarusten äiti, entinen operettidiiva Meri Lappi. Kaksi ihmistä kuolee, ja naapuruston kantakapakassa pohditaan syitä ja seurauksia. Salla Lappi on nähnyt jotain eikä usko virallisiin selityksiin, ja pian hän on suuressa vaarassa.

naapuri

Naapuri on yleiskielessä lähes synonyymi tutulle tai kaverille, joidenkin mielestä jopa ystävälle. Kuitenkin sanakirjamerkityksessä se on lähinnä seuraavassa asuinpaikassa oleileva lajitoveri.

Eri kulttuureissa naapuruudella on myös erilaisia sisältöjä. Naapureiden muodostama yhteisö saattaa jossain olla jopa elinehto, jossain toisessa välttämätön paha. Varallisuuden ulkoinen merkki on aika yleisesti se, että pystyy pitämään etäisyyttä lähinaapuriinsa.

Urbaaneissa yhteisöissä merkitys muuttuu melko rajusti. Kun meitä on riittävän paljon riittävän tihessä naapurista tuleekin pian häiriötekijä.

"Naapuri on se jolle ei sanota päivää kun sille ollaan kertakaikkiaan ja aina vihaisia. Se biletti taas aamuyöhön eikä saatu kunolla nukuttua mekään"

.. kirjoitti Minna 9 v kouluaineessaan ja samalla kiteytti siinä koko perheen suhtautumisen lähinaapuriinsa.

Kaupungin kerrostalossa lähin naapurisi saattaa nukkua metrin päässä sinusta, joka yö, kymmeniä vuosia, etkä välttämättä edes tervehdi häntä. Hän saattaa maata kuolleena vuoden samalla paikalla, etkä sinä sen enempää kuin kukaan muukaan huomaa kaivata häntä.

Saaristossa voi olla että naapurisi mökki näkyy kilometrien päässä. Vaikka ette juurikaan saunailtoja tai muita yhteisiä seuroja pitele, hän kuitenkin huomaa kun sinun laiturillasi ei ole päivään näkynyt liikettä ja tulee ottamaan selvää missä vika.

Yksinäisyys ja yhteisöllisyys ovat niitä suhteellisen suhteellisia asioita ...

.

ajatuksen juoksu

Ajatuksen juoksu on todella osuva sanonta, sillä niin hulvattomasti nuo mietteet päässä säntäilee, siirtyen asiasta toiseen todella sumeaa logiikkaa noudattaen.

Tänään lehteä lukiessa osui silmiini hauska uutinen häiriköivästä 'tappaja kuhasta' .

Kesällä kansainvälisen uutiskynnyksen ylittää moni sellainenkin juttu, joka vilkkaampaan uutisaikaan jäisi paikallislehtien sivun täytteeksi. Nyt sen teki Sveitsin ja Italian rajalla sijaitsevassa järvessä riehunut hirviökuha. Uimareita ahdistellut vesipeto päätti päivänsä viranomaisten toimesta.

"Syytä kuhan merkilliseen käyttäytymiseen ei tiedetä varmuudella, mutta se käyttäytyi epätavallisen aggressiivisesti. Asiantuntijoiden mukaan vihamielisyys on saattanut johtua kalan hormonihäiriöstä."

Kuhan englanninkielinen nimi pikeperch, sananmukaisesti suomennettuna 'haukiahven' , kuvaa fyysisesti aika hyvin tuota kalaa, mutta yleensähän se kalamiehen kokemuksen mukaan on vähän veltto, helposti henkensä heittävä eikä suinkaan mikään taistelija luonteeltaan.

Jostain aivan muusta uutisesta muistui mieleeni juttu, jossa kerrottiin taajamien jätevesistä löytyvän nykyään huomattavia määriä hormooneja, niitä joilla me itseämme hoidetaan. Kyseisessä artikkelissa pohdittiin hormoonivalmisteiden vaikutuksia kun ne joutuvat luonnon kiertoon.

Tästähän se poukkoileva ajatus hetkessä kehitteli teorian, jonka mukaan se 'tapajakuha' oli saanut yliannostuksen sveitsiläisten ja itävaltalaisten rouvien kiukkuhormooneja ....

... minkähänlainen tulevaisuus meitä kalastajia odottaa ?


.

seitsemän kuolemansyntiä

Kummassakaan päässä tietä ei ole oikein aikaa eikä mahdollisuuksia tehdä havaintoja, siinä välillä ehkä paremminkin ehtii pohtia missä mennään.

Tänään seurailin erästä netti-keskustelua, jossa pohdittiin henkilökohtaista suhdetta seitsemään kuolemansyntiin. Aika pian kävi ilmeiseksi, että lähes jokaisella keskusteluun osallistujalla oli oma listansa, ne kaikkein pahimmat rikkomukset joita pyrkii välttämään ja joihin lankeamisesta pitää rangaistusta oikeutettuna.

Klassinen lista seitsemästä kuolemansynnistä on peräisin Danten jumalaisesta näytelmästä. Seitsemän kuolemansyntiä Danten mukaan lajiteltuna pahimmasta laskevassa järjestyksessä kuuluvat näin:

ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.

Kukapa kehtaisi hurskastella sanomalla ettei ole koskaan sortunut jokaiseen näistä, useimpiin lähes päivittäin. Ja kun näin on, koko juttu on tavallaan vesittynyt. Ei voi olla kovin kauhistuttavaa olla samanlainen muiden kanssa, ei ole ainakaan muita huonompi, eikä ansainnut mitään erityisen kauheta rangaistusta.

Danten Helvetissä täytyy olla tungosta, joka tapauksessa siellä on kaikki kaverit ja tuskinpa olosuhteetkaan silloin voivat olla kovin kauheita.

Arkkipiispa Gianfranco Girotti määritteli eräässä haastattelussa nykyaikana yleiset seitsemän kuolemansyntiä (BBC News). Näitä ovat arkkipiispan mukaan:

ympäristön saastuttaminen, geenimanipulaatio, ylenpalttisen vaurauden kerääminen, köyhyyden aiheuttaminen, huumekauppa ja huumeiden käyttö, moraalisesti kyseenalaiset kokeilut ja ihmisen perusoikeusien rikkominen

Näistä on jo huomattavasti helpompi sanoa, että enhän minä, no ehkä ympäristöä olen saastuttanut tietämättömyyttäni, mutta tietoisuuden kasvettua olen tehnyt parhaani ...

Gianfrancon listaa lukiessa ei voi välttyä huomaasta nykyajan trendiä. Määritellään asiat niin että ne on helppoja tai ainakin mahdollisia itselle, helppoja selittää lipsumiset ja saada 'anteeksianto' ja yleinen hyväksyntä.

Itselle kaikkein kovimmalle tuntuvat ottavan ne teot ja ajatukset, joiden vahingolliset seuraukset olivat tiedossani, mutta syystä tai toisesta jätin huomioimatta. Niistä ei osaa tehdä listaa ennakkoon , usein ei edes jälkikäteen, ne vain ovat sitä arkipäivän pahoinvointia jota pyrkii välttämään niin hyvin kuin osaa ja oppimaan erehdyksistä joka päivä lisää.

Minulle se synninpäästö useimmiten löytyy luonnosta, vaeltaessa ympäriinsä ilman ohjelmaa, silmät auki, nähdessäni sen kannon, joka ei ollutkaan jonkun loppu vaan tukeva alku uudelle elämälle ...

- paras osoitus jatkuvuudesta -