yskänlääkettä - resepti

Koska minua ei yleensä ole yskä tai muu kurkunkarheus vaivannut, niin kun se aamu koitti joka alkoi kurkun krohinalla ja kiusallisella kuivalla kröhimisellä, mitään asiallisia droppeja ei tietenkään kotona ollut.

Oli kaksi vaihtoehtoa. Joko raahaudut apteekkiin tai yrität keksiä jotain helpottavaa niistä aineista mitä kotoa löytyy. Valitsin jälkimmäisen.



Inventeeraamalla Kaappiani ja harjoittamalla 'maku-meditaatiota', eli kuvittelemalla miltähän mikin yhdistelmä maistuisi ja miten vaikuttaisi, päädyin lopulta melko yksinkertaiseen reseptiin.

Sekoitetaan Camparia ja Ouzoa, varmasti maistuu lääkkeeltä, todennäköisesti sitä pystyy juomaan ja siihen tuskin tulee himoa.




Sekoitusuhde määräytyi saatavilla olevista raaka-aineista, 3 osaa Camparia 1 osa Ouzoa.

Ei aikaakaan kun voi kauhistus. Puoleenpäivään mennessä kaikki taudit olivat tipo tiessään ja muutenkin ihan mukava olo.

Vaikka keksintö oli mullistava, en aio sitä patentoida, eli resepti on vapaasti kopioitavissa ja käytettävissä lääkinnällisiin tarkoituksiin.

yksinkertaisesti - pelkistäen

Monissa asioissa mittakaava on sellainen, että niitä on vaikea perin pohjin ymmärtää. Luvut ovat niin suuria ettei niitä pysty oikein suhteuttamaan mihinkään, aikaperiodit niin pitkiä että oman elämän mitta on vain piste sillä aikajanalla, hätä, ahdistus, tuska ja kivut sellaisia joista on vain kuullut muiden kertomuksia.

Ongelmahan ei ole mikään uusi ja tavaton. Sen kanssa on painittu aina ja tomivia selviämiskeinojakin on löytynyt niin että toimeen on tultu. Se että asia taas rupesi vaivaamaan, johtuu varmaan lisääntyneestä ajasta miettiä syntyjä syviä.

"Kun kakku on liian suuri, se pitää syödä pala kerrallaan ettei tule ähky" - vanha viisaus joka pätee hyvin monessa asiassa. Yksinkertaistaminen, triviliasointi, paloittelu, pelkistäminen - kaikki hyviä, koettuja työkaluja. Kun asia tuli ajankohtaiseksi taas kerran, huomasin kuinka yleistä juuri näiden yksinkertaisten konstien käyttö selviytymistarinoissa on. Pari esimerkkiä seuraavassa. Ensin lainaus
Umayya Abu-Hanna:n kirjasta : Sinut

____

Jos kutistaa maailman väestön sadan asukkaan kyläksi, tulos on tämä. Kylässä asuisi:

57 aasialaista
21 eurooppalaista
14 amerikkalaista
8 afrikkalaista
Heistä 52 olisi naisia ja 48 miehiä
70 olisi ei valkoisia ja 30 valkoisia
70 olisi eikristittyjä ja 30 kristittyjä
89 olisi heteroita ja 11 homoseksuaaleja
6 ihmistä omistaisi 59 prosenttia koko kylän omaisuudesta ja kaikki kuusi olisivat yhdysvalloista.
80 asuisi ala-arvoisissa asunnoissa, 30 ei osaisi lukea.
50 kärsisi aliravitsemuksesta.

1 olisi kuolemaisillaan. 1 olisi syntymässä.
1 olisi käynyt korkeakoulu.
1 omistaisi tietokoneen.

Kun katsoo maailmaa tiivistetyssä muodossa, tarve hyväksyntään, ymmärrykseen ja koulutukseen näkyy ilmeisen selvästi.


(lainaus : Umayya Abu-Hanna - Sinut)
_________



Toiseksi esimerkiksi käy vaikka kokonaisuudessaan Erlend Loe:n teos Supernaiivi.

Vaikka tämän hulvattoman teoksen pystyy lukemaan nauraa hytkyen alusta loppuun, niin samalla hyvin selkeästi tulee esiin kuinka vakavan henkilökohtaisen pattitilanteen ratkaiseminen äärimmilleen viedyn pelkistämisen konstein on mahdollista. Tarinassa on niin paljon järkeä, että sen melkein voisi uskoa todeksi.

toisenlaiset matkamuistokuvat

Matkoilla tulee räpsittyä kuvia vähän kaikenlaisista kohteista, nyt digiaikaan ehkä vielä entistäkin hulvattomammin. Joskus sitä sitten päättää ruveta siivoamaan kuva-arkistoja, poistamaan syystä tai toisesta kelvottomat otokset.

Tällaista suursiivousta tehdessäni huomasin aika merkittävän asian. Kun matkasta on vierähtänyt jonkin aikaa, niin useinkin juuri noista epätavallisista kuvauskohteista napatut kuvat palauttivat mieleen mielenkiintoisia yksityiskohtia matkakohteesta, matkasta ja sen aikaisista tapahtumista.

Olin tosi onnellinen siitä, että vuosien varrella on tullut kuvattua mm. roskakoreja, kieltotauluja, katukylttejä, katukaivojen kansia, tuiki tuntemattomia ihmisiä eri tilanteissa jne.


Toki ne pakolliset nähtävyydetkin on tullut kuvattua, ainakin joten kuten, mutta ne kuvat ovat niin tuttuja monista matkaesitteistä, kirjoista, postikorteista ja televiso-ohjelmista ettei sillä 'omalla' kuvalla enää ole paljoakaan lisäarvoa. Pietarin kirkko on se sama Pietarin kirkko, katsoipa sitä kuvaa mistä tahansa.

Ihan toinen juttu oli kun löysin kuvan roomalaisesta roskakorista Via Margheran ja Via Varesen kulmassa. Ohitin sen viime käynnin yhteydessä joka päivä useammastikin, se kun sattui olemaan hotelini kulmassa. Muistan ihmetelleeni kuinka se oli suunilleen joka toinen kerta tyhjän näköinen ja sitten taas ylipursuavan täysi. Aivan ilmeisesti joku sitä kävi tyhjentämässä, en vaan sattunut koskaan näkemään. Tämä sinänsä ei niin merkittävä muisto ole, mutta samalla siinä palautuivat mieleen kadunkulman äänet, hajut, aamun viileys ja iltapäivän hiostava helle. Melkein kuin olisi hetkeksi palannut Roomaan.

Samalla tavalla kuva katukyltistä (Via di Propaganda) palautti hetkessä mieleen muiston siitä kuinka lähdin Espanjalaisilta portailta (Trinita dei Monti) etsiskelemään jotain mukavan näköistä katukahvilaa, ja löysinkin sen ihan parin korttelin päästä, siinä kuljettiin pätkä pitkin Propagandaa.


Samoilla kujilla sitten oltiin törmäyskurssilla Ginan kanssa, pienillä naarmuilla, vuolaalla selittelyllä ja käsien heiluttelulla sekin incidentti sitten selvisi ja päättyi yhteiseen ja yleiseen nauruun.

Nämä ovat hyvin yksityisiä matkamuistoja ja kuitenkin ne näyttävät kiinnostavan muitakin huomattavasti enemmän kuin jo tuhannesti nähty Pietarinkirkko.

Picasso

Olin eilen aamupäivällä sattumoisin liikkeellä siellä Ateneumin kulmilla ja kun yllätyksekseni ei ollutkaan mitään pitkiä jonoja (vajaat parikymmentä henkeä lippujonossa) niin poikkesin vähän niinkuin ex temporee näyttelyyn johon joka tapauksessa jossain vaiheessa olisin mennyt.

Koko elinkaaren / tuotannon kattava läpileikkausnäyttely on tietysti vähän 'levoton' , vaikea oikein syventyä mihinkään. Melkein kaikki teokset olen nähnyt aikaisemminkin vähintään kuvina, mutta ovathan ne 'livenä' kuitenkin jotain ihan muuta. Uusi kokemus minulle olivat muutamat varhaiskauden perinteiset muotokuvat joita en muista ennen nähneenikään, niitä ehkä olisi ollut syytä katsella vähän pidenpäänkin. Itse olisin mielelläni nähnyt enemmänkin piirroksia ja luonnoksia sillä minulle Picasson parasta antia on juuri se kynän jälki, yksinkertainen viiva ja sen hallinta.

Pieni osasto , jossa oli taiteilijaan liittyvää valokuvamateriaalia , oli käsittämättömän pimeä. Tunnen osan kuvista entuudestaan ja tiedän että ne ovat loistavia vedoksia, kaikki hienous hävisi siihen hämärään. Laitoin asiasta palautetta, ehkä korjaavat tilanteen vielä näyyttelyn aikana.

jaksaminen - uupuminen

jaksaa paremmin kun välillä vähän huilii

tähän suureen viisauteen konsultti tiivisti sanomansa ‘työhyvinvoiti ja työssäjaksaminen’ seminaarissa. Jos siinä muutaman tuhat euroa maksaneessa karismaattisessa esityksessä oli muuta sanomaa, niin se on sitten päässyt jo unohtumaan.

Osallistujille taisi olla tärkeintä seminaariin osallistuminen, se juuri oli sitä huilimista jokapäiväisestä oravanpyörästä.

Loma

Loma mielletään 'huilimisen' vuotuiseksi päätapahtumaksi. Kerran pari vuodessa ollaan poissa töistä ja irti sen paineista oikein kunnolla, tai näin siis pitäisi olla. Silloin voi tehdä kaikkea sellaista mitä ei työviikkoina voi tai kerkiä tehdä. Valitettavan monesti lomasta, sen suunnittelusta ja vietosta on tehty uusi stressin paikka omine suorituspaineineen.

Tavallisin tapa pilata loman elvyttävät vaikutukset on aloittaa se 'muistinnollauksella' , ryyppäämällä kaikki ne työkiireissä 'rästiin jääneet' kaljat kerralla, heti loman alkajaisiksi. Siitä sitten päästään muihin ongelmiin joita riittää loppu loman ajaksi ja töihin palaa entistäkin uupuneempi tapaus.

Yhtä varmasti saa lomansa pilattua suunnittelemalla tarkkaan mitä kaikkea loman aikana 'pitää' , remonttia, pienempiä korjauksia ja kunnostuksia, sukulointia, tapahtumia jne. ja sitten riennetään allakka täynnä niitä 'pitää' juttuja, eipä paljoa poikkea työviikoista.

Matkailu on melko varma konsti irrottautua jokapäiväisistä rutiineista ja ladata akkujaan uusilla virikkeillä. Sudenkuoppansa liittyvät kyllä siihenkin. Vähän ennakkoon pitäisi pohtia mikä minun mielestäni olisi kivaa ja mitä kohteella on tarjottavana. Jos se kiva on esimerkiksi rannalla löhöily se asettaa kohteen rannoille jonkinlaisia vaatimuksia, jos taas pitäisi saada tyydytettyä kulttuuri nälkäänsä, niitä kulttuurikohteita olisi parasta olla kohteessa.

Liian yksityiskohtiin menevällä etukäteissuunnittelulla näissäkin vaihtoehdoissa luodaan pohjaa tuleville pettymyksille. Harvoinpa se mielikuvitus riittää luomaan täysin realistista ennakkokuvaa ja huomioimaan kaikkia eteen tulevia haasteita. Asennetta ja joustavuutta, niin varmasti onnistuu paremmin.

Kaupunkiloma

Viime vuosina on kovasti yleistyneet nk. kaupunkilomat, muutama päivä jossain isommassa kaupungissa. Ne sopivatkin varsin hyvin mm. sellaisiin äkillisiin irtiottoihin, ex-tempore lomiin. Miksei kaupunkilomaakin voi tehdä vähän paremmalla harkinnalla ja valmistelulla, mutta jos ei ole aikaa tai kärsivällisyyttä, niin siitä vaan passi ja hammasharja mukaan ja menoksi.

Eurooppa on tosi hieno paikka asua nimenomaan näitä kaupunkilomia ajatellen. Lyhyen matkan päästä löytyy kymmenittäin kiinnostavia kohteita, eikä kustannuksetkaan nouse pilviin. Ahneuden ansa vaan pilee näissäkin. Jos loma-aikaa on pari kolme päivää ja yrittää katsastaa esimerkiksi Rooman merkittävät nähtävyydet, on varmasti hankkinut itselleen pahemman trauman, eikä oikeastaan ole levännyt yhtään.

Asiaa voi lähestyä toisinkin, ei kaikkea kerralla, vaan se mikä on kätevästi tarjolla, ja muistaa aina välillä vähän huilia.

Scalinata della Trinità dei Monti

Esimerkiksi Roomasta niitä sopivia huilimispaikkoja löytyy useampiakin, yksi niistä on espanjalaiset portaat. Samalla se on yksi niistä Rooman 'must'-paikoista joilla jokaisen turistin on käytävä ja josta jokaisen täytyy saada valokuva matkamuistoihinsa.

Tämä kuuluisa ulkoportaikko, joka johtaa Piazza di Spagnan aukiolta Trinita dei Montin kirkolle. Portaikko rakennettiin vuosina ranskalaisen diplomaatin Stefano Gueffier'n varoilla. Portaat suunnitteli arkkitehti Alessandro Specchi, mutta Francesco De Sanctis saattoi rakennustyöt päätökseen

Roomaa voi kuljeskella päivätolkulla ympäriinsä, yhtä hyvin voi pysähdellä kymmeniin paikkoihin kaikessa rauhassa katselemaan kun muut kiertelevät.

Täällä käyvät useimmat, monet myös pysähtyvät lepuuttamaan jalkojaan, tai muuten vain oleskelemaan, tämä on juuri oikea paikka siihen.

Déjà vu

Déjà vu - Roomatar (Roomatar on laatunainen, joka ei pelkää näkyä)

Déjà vu -kokemukseen liittyy tuttuuden tunteen lisäksi joskus myös outo, jopa aavemainen vaikutelma.

Melkein kaikkihan sellaisia on kokenut, kulkiessaan esimerkiksi jossain tuntemattomassa kaupungissa, katu tuntuukin yks kaks tutun näköiseltä ja vielä saattaa olla ihan varma miltä kulman takana näyttää. Hämmentävää.

Asiaa on selitetty monella tavalla, jopa jonkinlaisena aivojen 'rytmihäiriönä' , osa aivoista aistii hieman toista nopeammin ja kun tuo jälkimmäinen havainto tulee, se onkin jo tutun tuntuinen.

Itse kyllä olen taipuvainen uskomaan siihen, että esimerkiksi lukemansa perusteella on muodostanut niin voimakkaita mielikuvia asioista ja paikoista, että sitten nähdessään todellisuudessa jotain vastaavaa luuleekin omia mielikuviaan muistoiksi ennen nähdystä/koetusta.


Ihmisten kanssa minulle ei tällaisia kokemuksia yleensä synny, mutta yhtenä kauniina syyskuun päivänä kulkiessani Fontana di Trevin kulmilla, (siellä missä Anita Ekberg kahlasi suihkulähteessä Federico Fellinin elokuvassa La dolce vita), näin naisen jonka olin jostain tunnistavinani.

Pienen tuijottelun jälkeen olin aivan varma etten ole häntä, enkä edes kuvaa hänestä koskaan aikaisemmin nähnyt. Tiesin siitä huolimatta kuka hän on. Hän oli ilmiselvästi Roomatar, eikä kuka tahansa roomatar, vaan nimenomaan se josta Alberto Moravia kirjoitti (La romana, 1947) .

Luin kyseisen kirjan lähes viisikymmentä vuotta sitten, kovin tarkkaan en siitä muuta muistakkaan kuin mielikuvan joka muodostui Roomattaresta, naisesta jonka kuva piirtyi mieleeni tekstin perusteella.


Siellä hän nyt seisoi kadunkulmassa ja tarkaili tyynenä kaupungin elämää, juuri sellaisena joksi mielikuvitukseni oli hänet muokannut, ollen kuitenkin ihan oikea ihminen, Roomatar. Hämmentävää.



"Roomatar on laatunainen, joka ei pelkää näkyä"


”jokainen rakentaa oman paratiisinsa keskelle jonkun toisen helvettiä”



ps.

tietenkään en voinut mennä hänen kanssaan juttelemaan, kauniit mielikuvat olisivat särkyneet surkeasti jos hän olisikin osoittautunut saksalaiseksi turistiksi, parempi niin että uskon vihdoinkin nähneeni Roomattaren