perjantai 2. lokakuuta 2009

kutsuva lasiterassi



Ensimmäiseltä Pariisin reissulta, joka tapahtui lähes kolme vuosikymmentä sitten, jäi pysyvimmin mieleen ne lämpöiset, kutsuvat 'akvaarioravintolat'.

Katujen varsilla, useimmiten varsinaisen ravintolan kylkeen kasvaneet, hyvin valaistut ja kokonaan lasitetut terassit, jotka illan hämärryttyä toimivat kymmenen kertaa parempina houkuttimina kuin mitkään mainoskyltit. Näkymä tyytyväisen ja iloisen oloisina ruokailevista ja rupattelevista illallisseurueista suorastaa kirkui "miksi siellä kylmässä viimassa värjöttelet, astu sisään".

Niitä jäin kaipaamaan, ja niistä tuli ikäänkuin symboli syysillan leppoisille riemuille.

Aikoja sitten luovuin toivosta että kotikulmilla joskus voisi kokea samanlaisia elämyksiä, mutta nyt ilmeisesti tuppakkalain tiukennuttua ja julkisivusäännösten löyhennyttyä on Helsinkiikin alkanut ilmestyä näitä akvaarioita.

Vielä niissä ei paljonkaan syödä, mutta nautitaan kiireettömästi työpäivän päätteeksi ystävien kanssa yhdessäolosta ja kyllä sateisena iltana ohikulkija tuntee olevansa väärällä puolella akvaarion seinää.

Ei kommentteja: